STRESSI HALTUUN

Elämä on välillä stressaavaa, sen me kaikki tiedämme. Työasiat, koulu, pääsykokeet ja jopa kesäloma suunnitelmat aiheuttavat ylimääräistä huolta elämään. Tähän aikaan vuodesta tuntuu, että ilmapiirissä on entistä enemmän paineita ja huolia. Kesätyöpaikan saaminen on epävarmaa, kesäsuunnitelmien onnistuminen ja järjestely vaativat aikaa, pääsykokeisiin luku on rankkaa eikä ole mitään takeita, että pääsisi sisään yhtään mihinkään. Meille opiskelijoilla painavat viimeiset tentit, kandi-/gradutyöt ja muut kurssitehtävät. Edellä mainitut asiat ovat vain esimerkkejä miljoonista eri asioista, mitkä aiheuttavat ahdistusta. Olen itsekin joutunut stressaamaan näistä asioista ja tälläkin hetkellä muutama asia painaa mieltä. Tärkeintä on kuitenkin opetella hallitsemaan omaa stressitilaansa.

Olen itse persoona, joka nauttii pienestä stressistä ja suoriudun monessa asiassa jopa tehokkaammin pienen stressin alla. Esseen saa helposti kirjoitettua parissa päivässä, kun deadline lähestyy ja tietää, että homma pitää hoitaa, jos haluaa päästä kurssista läpi. On kuitenkin asioita, joihin emme voi itse vaikuttaa, joten vaihtoehtona on vain opetella sietämään epävarmuuden ja ahdistuksen tunnetta. Voin tähän väliin kuitenkin varmuudella todeta, että kaikesta selviää ja kaikki asiat menevät ohi ajan kanssa. Uskon myös vahvasti siihen, että kaikki tapahtuu syystä ja omalla ajallaan. Sillä aikaa, on kuitenkin asioita mitä voimme tehdä oman stressin minimoimiseksi. 

Tässä muutamia vinkkejä mitä itse teen oman stressin hallitsemiseksi. Ehkä niistä voi saada inspiraatiota ja ajatuksia omaan käyttöön! Nämä stressin hallinta keinot sopivat ainakin minulle:

1. Ajanhallinta. Oman elämän aikatauluttaminen helpottaa suunnattomasti asioiden hoitamista. Ilman kalenteria, en varmaan saisi aikaiseksi edes salilla käymistä. Aikataulutan aina kaikki koulutehtäväni ja muut hoidettavat asiat. Päivittäiset to-do listat ovat paras tapa pitää huolta, että päivittäiset puuhat tulevat hoidettua ja saan kaiken tehtyä ajallaan. Säännöllinen rytmi auttaa myös pysymään aikataulussa ja saamaan tehtävät hoidettua. Ainoa huono puoli kalenteriin päivän suunnittelussa on se, että joskus laitan liikaa tehtävää yhdelle päivälle enkä hahmota kuinka paljon oikeasti pystyn yhdessä päivässä saamaan aikaiseksi. Kannattaa siis olla myös realistinen, kun suunnittelee päivän to-do listaa. 

2. Tsemppaa itseäsi. Jotkut asiat ovat haastavia ja asettavat meille paineita. Se hetken epämukavuus on kuitenkin vain kestettävä ja on työnnettävä inhottavien tunteiden läpi. Voit joko jatkaa stressaamista tai yrittää rentoutua ja hoitaa asian parhaan kykysi mukaan. Älä potki itseäsi, jos et aina suoriudu haluamallasi tavalla. Epäonnistumiset kuuluvat elämään ja harvat asiat, jos mikään, ovat oikeasti itsevihan arvoisia.

3. Muista levätä. Vaikka viikko olisikin täynnä ohjelmaa ja asioita, jotka ovat vain pakko hoitaa, on tärkeää muistaa tehdä myös asioita mistä nauttii. Iltaisin kannattaa jättää itselleen aikaa rentoutumiseen ja vapaa-aikaan. Olen itse myös huomannut, että urheilu auttaa unohtamaan stressin aiheet, ainakin hetkeksi. Lenkkeily on ehkä paras tapa lieventää stressiä urheilemalla. Jotkut asiat vaativat kärsivällisyyttä esim. työpaikkahakemuksesta vastauksen saaminen, joten on hyvä opetella laittamaan ajatukset sivuun ettei jauha asioita päässä, jotka kuluttavat tai rasittavat mieltä. Myös ystävien tai perheen kanssa keskusteleminen mieltä painavista asioista voi antaa uutta perspektiiviä ja lievittää stressiä. 

4. Pidä itsestäsi huolta. Tämä liittyy edelliseen pointtiin. On tärkeää saada tarpeeksi unta ja osata olla ajatella myös rentouttavia asioita. Muistuta itseäsi mikä elämässäsi on hyvin ja usko siihen, että jos jokin asia ei onnistu haluamallasi tavalla, parempaa on tulossa. Kokkaaminen on myös mielestäni rentouttavaa ja hyvin syöminen. Jotkut ihmiset eivät muista/pysty syömään stressaantuneena, kun taas toiset eivät voi lopettaa syömistä. Itse teen välillä molempia, joten kiinnitän huomiota tasapainoiseen ruokavalioon ja -rytmiin. Fyysisesti ja henkisesti itsestään huolen pitäminen on yhtä tärkeää. 

5. Hymyile. Olen itse ainakin huomannut, että jos pakotan itseni hymyilemään rentoudun ja olen paremmalla tuulella. Jos sinulla on läheinen henkilö, joka saa sinut nauramaan, hakeudu hänen seuraansa. On vaikea stressata yhtään mistään, jos on hauskaa. 

 

Kuvat: Juuli Rönkä