KEHOPOSITIIVISUUS KUNNIAAN

Aihe, josta olen jo kauan halunnut kirjoittaa, on oman vartalon hyväksyminen ja rakastaminen. Olen kamppaillut oman kehoni hyväksymisestä noin 13-vuotiaasta lähtien. Vartaloni on viimeisen 10 vuoden aikana muuttunut monta kertaa enkä vieläkään tunne oloani täysin tyytyväiseksi omassa kehossani. Koen oman kroppani hyväksymisen kuitenkin yhdeksi tärkeimmistä asioista mielen hyvinvoinnin kannalta, joten yritän jatkuvasti kehittää itseäni rakastamaan omaa vartaloani. Älkää ymmärtäkö väärin, on aikoja, kun olen todella tyytyväinen omaan kroppaani enkä näe siinä mitään väärää. On kuitenkin päiviä tai ehkä pidempiäkin aikoja, kun toivoisin, että kroppani olisi toisenlainen.

Välillä haluaisin laihemmat reidet, tunnen käsivarsieni olevan liian isot tai koen alamahani olevan liian iso. (Tässä isoimmat epävarmuuteni.) Selluliitti häiritsee, en pidä hip-dipeistäni (lantion ja reiden välissä kuoppa) ja haluaisin lihaksieni näkyvän enemmän. Kun oman kehokuva alkaa vääristymään, näkee itsensä peilistä hirveän isona ja tulee tarve laihduttaa. Varsinkin Instagram aiheuttaa paineita saada täydellinen treenattu selluliititon kroppa, vaikka kaikki tiedämme, että suurin osa kuvista jota somessa näemme, on muokattu. On helppoa silotella takareisistä pienimmätkin rypyt Facetunella tai Photarilla. Syyllistyn tähän itsekin joskus (tapa, josta yritän päästä eroon). Tiedän myös omat kuvakulmani ja osaan saada kroppani näyttämään mahdollisimman hyvältä.

 

Miksi löydämme aina asioita, joita haluamme muuttaa kropassamme? Miksemme voi hyväksyä sitä, että meillä kaikilla on erilainen kroppa ja se on silti kaunis. Jokaisella ei ole thigh-gappiä (reisien väliä), timmiä vatsaa tai treenattuja isoja pakaroita, mutta se ei tarkoita, etteikö näyttäisi täydelliseltä juuri sellaisenaan. Miksi edes ajattelemme kroppaamme niin paljon ja pyrimme täydellisyyteen? Omasta puolestani voin myöntää sortuvani Instagram vartaloihanteiden lisäksi ”vartalotrendeihin”, sillä ne vaikuttavat heti siihen millaisen kropan haluan itselleni. Tervettä ajattelua? En usko.

Hassua kyllä, nämä vallitsevat ”vartalotrendit” saivat minut lukioikäisenä ymmärtämään, että kurvikas kroppa on yhtä kaunis kuin laihakin. Muistatteko, kun ennen ihannoitiin laihuutta ja pahin asia oli iso takapuoli? Löysin 15-vuotiaana Kim Kardashianin, joka näytti upealta kurvikkaassa vartalossaan ja sain ahaa-elämyksen. Ymmärsin, että myös minun leveä lantioni on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä vartalomalli. Kiitti tästä Kim!

" On myös naurettavaa, että en tuomitse kenenkään muun kroppaa kuin omaani. "

Miksi siis me naiset koemme tarvetta vähätellä itseämme ja omaa vartaloamme? Henkilökohtaisesti olen kyllästynyt siihen ja sen takia olen alkanut työstämään omaa kehopositiivisuutta.

Photos by Juuli Rönkä

Haluan jakaa teille vinkkejä, mitkä ovat auttaneet minua olemaan kehopositiivinen. Näiden avulla, olen viimeisen vuoden aikana hyväksynyt kroppani paljon paremmin ja mieli on pysynyt terveenä.

1.     Hyväksi tämän hetkinen kroppasi. Jos haluan muuttaa vartaloani, hyväksyn ensin tämän hetkisen vartaloni ja ymmärrän etten saa muutettua sitä yhdessä yössä. Sitten alan panostaa terveelliseen ruokavalioon ja lisään treeniä. Ei ole väärin, jos haluaa muuttaa jotain kropassaan, kunhan se tehdään terveellä tavalla. Vaikket vielä olisi saavuttanut tavoitekroppaasi, ei ole syytä olla rakastamatta itseäsi myös juuri nyt.

2.     Kehu itseäsi. Katso itseäsi peilistä ja kehu vartaloasi, jopa kohtia, joista olet todella epävarma. Se saattaa tuntua oudolta alussa. Vaikket tarkoittaisi sanoja aluksi, harjoittele rakastamaan itseäsi. Tämä harjoitus helpottuu ajan kanssa ja se alkaa tuntua hyvältä!

3.     Urheilu. Urheilun avulla olen aina tyytyväinen kroppaani, oli se millainen tahansa! Kunhan pääsen salille ainakin 4 kertaa viikossa, koen pitäväni kropastani huolta tarpeeksi.

4.     En katso vaakaa. En ikinä käy vaa’alla ja aion jatkossakin välttää sitä kuin ruttoa, sillä painoni ei määrittele minua eikä kroppaani. Vain se, että olen terve ja minulla on hyvä olo kropassani, on tärkeää.

5.     Ruokavalio. Kun syö suurimman osan viikosta terveellisesti tunnen oloni paremmaksi omassa kropassani ja voin hyvällä omatunnolla herkutella välillä.

6.     Herkuttele välillä. Itse pyrin pitämään kerran viikossa herkkupäivän. Joskus se on 3 päivää ja joskus koko viikko lähtee käsistä. Yritän kuitenkin pitää yllä elämäntapaa, jossa syön herkkuja, roskaruokaa tai juon viiniä max. kerran viikossa. Olen muuten pahin sokerihiiri, joten tämä ei ole helppoa!

Toivottavasti tästä tekstistä oli hyötyä jollekin! Laittakaa kommenttia alas, jos tuli ajatuksia tai mielipiteitä aiheesta niin pääsen lukemaan asioita teidänkin näkökulmastanne. ♥ 

PS. Kuvat otettu Kuubassa noin kuukausi sitten. Kuuba kuvia tulossa blogiin soon...