RUFFLES & ROSES

Maanantai on täällä taas. Olenko ainut ketä ahdistaa aina uuden viikon alku, koska se tarkoittaa myös sitä, että kesä on kohta ohi? Hassua jo nyt stressata sitä, kun ollaan vasta heinäkuun alussa. Viikonloppuna suunnataan kohti Ruisrockia, jota odotellaan tyttöjen kanssa innolla. Vielä pitäisi keksiä hyviä festariasuja ja kampauksia sitä ennen. Täytyy mennä Printerestiin etsimään inspistä. 

Kuvissa näkyvän mekon löysin alkukesästä last chance rekistä Zarassa. Rakastuin siihen heti. Ihanat tyttömäiset mekot ovat lempi vaatetukseni tänä kesänä. Kaikki missä on jotain punaista ja röyhelöä vetää mua vahvasti puoleensa. Viime aikoina olen tajunnut, ettei aina tarvitse laittaa muotoja korostavaa mekkoa, jotta tuntisin itsensä kauniiksi. On vapauttavaa, kun voi laittaa päälle vaatteen, jossa on mukava olla ja silti siinä tuntee olonsa hienolta. 

Nyt pääsen vihdoinkin leikkimään uudella GoProlla, jonka tänään kävin ostamassa. Olen odottanut, että saan akun ladattua täyteen ennen kun alan tutkimaan sitä kunnolla. Ihanaa viikkoa kaikille! 

Photos by Juuli Rönkä

Dress Zara

Jacket Bershka

Bag Furla

Shoes Zara