SIMPLE & CHIC SPRING STYLE

Tässä ripaus omaa kevättyyliä. Olen alkanut ihastua yksinkertaisiin ja tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Naiselliset röyhelöt ja simppelit suoraviivaiset vaatteet vetävät puoleensa. Kaikki vaatteet mistä en ennen pitänyt ollenkaan ovat nyt must have. Esimerkiksi korvakorut, joita en ole käyttänyt pariin vuoteen lähes ollenkaan, ovat nykyään paras asuste minkä tiedän.

Ennen en myöskään välittänyt asun tai kenkien mukavuudesta, vain ulkomuoto ratkaisi. Nykyään keskitys enemmän siihen, että kaikki mitä puen päälleni, tuntuu myös hyvältä päällä. Totta kai täytyy olla tyytyväinen, kun katsoo itseään peilistä ennen kuin lähtee ihmisten ilmoille. Olen oppinut myös sen, että jos lähden ollenkaan epävarmoissa vaatteissa ulos, stressaan koko ajan ulkonäöstäni ja luultavasti aivan turhaan. Pahin arvostelijani on minä itse, joten kun pukeudun hyvin niin voin hyvin. 

Kesäksi hamstraan rentoja ja värikkäitä kesämekkoja, slip-on sandaaleja, farkkuhameita sekä röyhelö bikineitä. Myös kropatut korkeavyötäröiset housut, joissa on levenevät lahkeet ovat ostoslistalla. Juuri äsken meinasin tilata täydelliset sellaiset, mutta yhtäkkiä ostoskori näyttikin, ettei kokoa ole enää jäljellä. Voi kunpa en olisi jahkaillut niin pitkään! Laitan heti viestiä ja kysyn tuleeko kokoihin täydennystä. Nyt täytyy alkaa valmistautua päivää varten, palaillaan!

Shirt Zara

Jeans Pull & Bear

Shoes Simmi

Bag Furla

Sunglasses Ray Ban