GOING BRONDE

BEFORE:

AFTER:

Kävin tänään vakkari kampaamossani, Muovaamossa uudistamassa hieman hiuksiani. Olen haaveillut vaaleista raidoista jo pitkään ja vihdoinkin uskalsin toteuttaa suunnitelmani. Päätettiin yhdessä kampaajani kanssa, että bronde tyyliset hiukset sopisivat minulle parhaiten. Bronde hiukset ovat pääosin ruskeat, mutta niissä on blondeja raitoja sekä blondit latvat. En kuitenkaan uskaltanut vielä repäistä liikaa, joten tähdättiin luonnolliseen lopputulokseen. Pidän omasta luonnollisesta ruskeasta hiusteni väristä, mutta halusin tehdä jotain uutta ja piristävää. Nyt kun olen käynyt kerran värjäämässä, tekisi mieli heti huomenna mennä uudestaan ja laittaa lisää raitoja. Taidan kuitenkin odottaa pari kuukautta ennen kuin käyn värjäämässä hiuksiani uudestaan. Kuvat eivät tuo hiuksille oikeutta, mutta parempia kuvia paremmalla kameralla myöhemmin.

Jos tulee tarvetta kampaajalle Helsingissä niin käykää Muovaamossa Jennillä tai Minnalla. Kertokaa, että Selen lähetti teidät ja varmasti pidetään hyvää huolta!